Lähetystyö

Lähetystapahtuma Puukkoisilla Linkin talossa 8.11.2009

 

Linkin talon isäntäväki Allan ja Tuulikki Flinck olivat järjestäneet kodissaan lähetystapahtuman yhdessä seurakunnan kanssa. Tapahtumaa vietettiin Suomen Lähetysseuran 150-vuotisjuhlavuoden merkeissä, mutta ennen kaikkea lähetyssaarnaaja Arvid Flinckin muistoksi juuri Linkin talossa. Talon mykyinen isäntä on Arvid Flinckin veljen poika. Tilaisuudessa mukana olleet saivat kuulla Allan Flinckin sisarenpojan, Ilkka Antilan tekemän erittäin kiinnostavan esitelmän, jota hän elävöitti hienolla Power Point-esityksellään. Se oli koottu Arvid Flinckin valokuva-albumista peräisin olevista valokuvista koko hänen lähetyssaarnaajana oloajaltaan. Esityksessä kuultiin Arvid Flinckin käyneen lähetyskoulun Lontoossa vuosina 1913-1916. Siellä hän opiskeli myös Kiinan kielen. Pitkä laivamatka Kiinaan lähetyskentälle alkoi Lontoosta. Kiinassa hän toimi mm. Tayungin ja Hunanin lähetysasemilla 1920-luvun alusta aina vuoteen 1946, jolloin hän kuten kaikki muutkin eurooppalaiset lähetystyöntekijät joutuivat jättämään Kiinan. Hän oli avioitunut vuonna 1924 lähetysasemalla tapaamansa suomalaisen Hilda Mäkelän kanssa. Arvid oli joutunut siunaamaan sekä vaimonsa että lapsensa Kiinan keltaiseen multaan niinkin varhain kun vuonna 1926. Allan ja Tuulikki Flinck kertoivat, että Arvid-setä oli heidän luonaan vielä joulun 1965. Lähetyssaarnaaja Arvid Flinck kuoli 76-vuotiaana 28.4.1966.

Tilaisuudessa vt. kirkkoherra Jukka Erola kertoi lähetystyön historian alkutaipaleesta. Venäjän tsaarin Aleksanteri II:n aikana sensuuri vähän hellitti ja aiemmin salaa maahan tuotua lähetyslehteä Stocholms Mission-Tidningiä sai tilata vapaasti. Lähetystyön katsotaan alkaneen, kun vuonna 1857 vietettiin kristinuskon Suomeen tulon kunniaksi  järjestettyä riemujuhlaa, jonka yhteydessä jumalanpalveluksessa kerätty kolehti tuotti 4350,05 hopearuplaa eli nykyrahassa noin 77000 euroa. Sillä summalla saatettiin perustaa oma lähetysseura - Suomen Lähetysseura.

Lähetystapahtuma
Pahkapöydän takana Linkin talon isäntä Allan Flinck, emäntä
Tuulikki ja keskellä heidän lapsenlapsensa.
Lähetystapahtuma
Arvid Finckin sukulainen Ilkka Antila kyykistyneenä laitettuaan
juuri pois esityksen atk-laitteita.
Esityksen jälkeen mukana olleet laulamassa lähetysaiheisia virsiä:
Lähetystapahtuma Lähetystapahtuma
Lähetystapahtuma Lähetystapahtuma

 


"Kuhmoinen Kuhtuu" - toritapahtumassa heinäkuussa Kuhmoisten seurakunnalla on oma myyntipiste.  11.7.2009 tuotteiden ja arpojen myynnistä saatu tulos 561,90 € lahjoitettiin Suomen Lähetysseuralle.

 

 

Uudet nimikkolähetit

Perhe SavonenKuhmoisten seurakunta on tehnyt vuoden 2010 alusta voimaan tulevan nimikkolähettisopimuksen Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen kanssa. Nimikkolähettiperhe on Kaarina ja Anssi Savonen sekä heidän lapsensa Mauno ja Simeon. Lähetystyökohteena on Japani, jonne perhe suuntaa maaliskuun 2010 alussa. 2.3.2010 tullut sähköpostiviesti kertoi Savosen perheen päässeen onnellisesti perille Japaniin. Näin Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys on Kuhmoisten seurakunnalle tiedottanut Kaarina ja Anssi Savosesta:

 

Jyväskylässä vuodet 2004-2008 asuneen Savosen perheen elämä on muutoksessa. Vuosi 2009 kului Ryttylässä lähetystyöntekijälinjalla ja raamattulinjalla. Vuoden 2010 alkupuolella on tarkoitus suunnata lähetystyöhän Japaniin, jossa odottaa kielikoulu ja monenlaiset seurakuntatyön tehtävät:

Kaarina Savoselle (s. Pihkala) ajatus lähetystyöhön lähtemisestä voisi olla peräisin äidinmaidosta tai kasvuympäristöstä. Japanissa syntyneelle Kaarinalle lähetystyö on melkeimpä sukurasite. Omakohtainen halu osallistua lähetystalkoisiin lähtijänä on silti itänyt nuoresta pitäen. Musiikin lahjaa Kaarina on saanut hyödyntää paljon erilaisissa tilanteissa seurakuntaa palvellen. Musiikkipedagogiksi ja pianonsoitonopettajaksi Kaarina valmistui 2008.

Äänekoskella syntynyt ja Lahdessa kasvanut Anssi Savonen on puolestaan taustoiltaan tiukasti kiinni isänmaan routaisessa maaperässä. Kutsumus toimia evankeliumin asialla vaikkapa maan ääriin asti on virinnyt yhdessä sen kokemuksen kanssa, että "Jumala kannattaa". Anssi on vihitty diakonian virkaan vuonna 2002. Työkokemusta on ehtinyt kertyä ensin sairaanhoitajana Lahdessa ja viimeksi neljä ja puoli vuotta diakonina Jyväskylässä.

Mauno Savonen (s. 2005) on syvästi luontoa rakastava "metsien mies"  ja maailman reippain isoveli. Hyväntuulinen Simeon Savonen (s. 2008) ei myöskään ole itse valinnut osaansa lähetystyöntekijälinjan "opiskelijana", mutta Simeonin kastejuhlassa luettu lähetyskasky osui näihin lähtötunnelmiin kohti käyvästi.

Ihmisen omat mahdollisuudet lähteä, tehdä ja toimia Jumalan valtakunnan työssä ovat läpeensä puutteelliset. Oman heikkouden kokeminen tekee nöyräksi, mutta Jumalan lupaukset rohkeaksi. Vapahtajamme Jeesuksen omat sanat asettavat Savosenkin perheen lähtemisen totuudellisiin ja turvallisiin mittasuhteisiin: "Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun te niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte." (Joh. 15:16)

 

Lähetystyön kynttelikkö

 

 


Kirkkomme lähetyskenttelikön on valmistanut kuhmoislainen maanviljelijä Pekka Vekkaila.
Sytyttämällä 0,50 euron hintaisen lähetyskynttilän tuet Suomen Lähetysseuran toimintaa.